keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Sokeiden kohteliaisuus


Wisława Szymborska


Runoilija lausuu runoja sokeille.
Hän ei nähnyt ennalta,
kuinka vaikeaa se olisi.
Ääni vapisee.
Kädet vapisevat.

Tuntuu, että jokainen lause
koetellaan pimeydessä.
Jokaisen niistä on selvittävä itsekseen,
ilman valoja, ilman värejä.
 
Tämä on riskialtis seikkailu
hänen runojensa tähdille,
sateenkaarille, pilville,
neonvaloille, kuutamolle,
kalalle, joka suomut kimaltelivat veden alla
sekä taivaalla hiljaa kaartelevalle haukalle.

Hän lukee
– on jo liian myöhäistä jättää lukematta –
keltatakkisesta pojasta vihreällä niityllä,
laakson yksittäisistä punaisista katoista,
pelipaitojen juoksevista numeroista
ja alastomasta neidosta ovenraossa.

Hän haluaisi vaieta
 – vaikkei voi –
kaikista katedraalin katon pyhimyksistä,
vaunun ikkunan läpi vilkutetuista hyvästeistä,
mikroskoopista, kimaltavasta sormuksesta
ja valkokankaasta ja peileistä ja muotokuvista.

Mutta sokeiden kohteliaisuus on rajatonta,
ymmärtäväisyys ja suopeus suurta.

He kuuntelevat, hymyilevät ja taputtavat.

Yksi heistä jopa tulee luokse
avoimen kirjan kanssa ja
pyytää näkymättömän nimikirjoituksen.




Wisława Szymborska, suom. Jussi Rosti 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti