tiistai 14. helmikuuta 2012

Syntynyt

Wisława Szymborska



Tuo on siis hänen äitinsä.
Tuo pieni nainen.
Tuo harmaasilmäinen aikaansaaja.

Vene, jossa hän vuosia sitten
lipui rantaan.

Vene, josta hän nousi
maailmaan,
katoavaisuuteen.

Hän on synnyttänyt miehen,
jonka kanssa käyn läpi tulen.

Tuo on siis se nainen, se ainoa,
joka ei valinnut häntä itselleen
valmiina, kokonaisena.

Tuo nainen laittoi hänet
minulle tuttuun nahkaan,
kiinnitti luihin,
jotka ovat minulta kätkössä.

Tuo nainen piti silmällä
noita harmaita silmiä,
joilla hän loi minuun silmäyksen.

Tuo on siis se nainen, hänen alfansa.
Miksi hänet piti näyttää minulle.

Syntynyt.
Hänkin on siis syntynyt.
Syntynyt, kuten kaikki muutkin.
Kuten minä, joka tulen kuolemaan.

Todellisen naisen poika.
Tulokas ruumiin syvyyksistä.
Vaeltaja matkalla omegaan.

Oman poissaolonsa
uhkaama
joka puolelta,
joka hetki.

Ja hänen päänsä
on pää, joka hakkaa seinään,
joka antaa periksi vain jonkin aikaa.

Ja hänen liikkeensä
yrittävät väistää
kaikille lankeavaa tuomiota.

Ymmärrän,
että hän on jo kulkenut puolet matkasta.

Mutta ei hän sitä minulle sanonut,
ei.

— Tuo on minun äitini,
hän vain sanoi.



Wisława Szymborska, suom. Jussi Rosti 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti