Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suomeksi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suomeksi. Näytä kaikki tekstit

perjantai 21. joulukuuta 2018

Marraskuu, melkein maailmanloppu

Marraskuu, melkein maailmanloppu, pari minuuttia pimeän tuloon.
Olen turvassa kahvilassa, istun selin valoon.
– Onko tässä vapaata? – Varattu, vastaan, heitän takin toiselle tuolille.

Huh, olen valmis lähtemään tästä kaupungista, pyyhkimään käteni
lehviin, kaiken tämän kaupungin pölyn, rasvan
pyyhkisin lehviin, lähde kanssani, näet itse.
Marcin Świetlicki
Marcin Świetlicki

Kyllästys ja riidat alkavat jo viikon päästä, mutta ajattele niitä
kajastuksia, jotka jätämme jälkeen, niitä kaikkia paikkoja
ja naisia, miehiä: ajattele – miten helpottaa kun

huudamme hotellihuoneessa, ylimmässä kerroksessa,
ja meidän huutomme kiirii varmasti aina
vastaanottotiskille asti. – Onko tässä vapaata? – Kohta on, vastaan. Pimeä.


Marcin Świetlicki, suom. Jussi Rosti 



maanantai 19. maaliskuuta 2018

Venäläinen satu

Zbigniew Herbert
    Tsaari-isukki alkoi käydä vanhaksi, hyvin vanhaksi. Hän ei pystynyt enää edes kyyhkystä kuristamaan omin käsin. Hän istui valtaistuimellaan kultaisena ja kylmänä. Parta vain kasvoi, lattiaan ja alemmaskin.
   Silloin hallitsi joku muu, vaikea sanoa kuka. Utelias kansa kurkisteli palatsin ikkunoista sisään, mutta Krivonosov veti hirsipuut ikkunan eteen. Niinpä vain hirressä roikkuvat ruumiit onnistuivat näkemään jotain.
   Lopulta tsaari-isukki kuoli ihan kunnolla. Kelloja soitettiin, mutta ruumista ei kannettu ulos. Tsaari oli kasvanut kiinni valtaistuimeen. Istuimen jalat olivat sotkeutuneet tsaarin jalkoihin. Käsi oli kasvanut käsinojan sisään. Häntä ei saanut enää irti. Ja haudata nyt tsaarin kanssa kultainen valtaistuin – mitä järkeä siinä olisi.


Zbigniew Herbert, suom. Jussi Rosti 



perjantai 7. marraskuuta 2014

Paolo Coelhon ajatuksia

”Ihminen ei valitse elämäänsä; elämä valitsee ihmisen. Sitä, mitkä ilot, mitkä surut ihmistä odottavat, ei hän voi järkeillä. On vain hyväksyttävä ne ja jatkettava eteenpäin. Emme voi valita omaa elämäämme, mutta voimme päättää, miten otamme vastaan ne ilot ja surut, jotka meitä kohtaavat.”



Paulo Coelhon blogi: http://paulocoelhoblog.com

tiistai 2. heinäkuuta 2013

Kaikki minun kuolemani

Halina Poświatowska
kuinka monta kertaa voi kuolla rakkaudesta
ensimmäinen kerta oli karvas maan maku
karvas maku
kitkerä kukka
neilikka punainen hehkuva

toinen kerta — vain tilan maku
valkoinen maku
viileä tuuli
pyörien kaiku äänettä jyskyttävä

kolmas kerta neljäs kerta viides kerta
kuolin rutiinilla vähemmän ylevästi
huoneen neljä seinää selällään
ja yläpuolellani piirteesi terävät



Halina Poświatowska, suom. Jussi Rosti 




maanantai 1. heinäkuuta 2013

***


Halina Poświatowska
Siitä asti kun tutustuin sinuun, olen pitänyt taskussani huulipunaa, on aika hupsua pitää huulipunaa taskussa, kun sinä katsot minua noin vakavana, aivan kuin näkisit silmissäni goottilaistyylisen kirkon. Enhän minä ole mikään temppeli, vain metsää ja niitty – lehtien värinä, kun ne kurottavat kohti sinun käsiäsi.  Tuolla takana kohisee virta, se on aika, joka pakenee, ja sinä annat sen valua läpi sormiesi etkä halua tarttua aikaan. Ja kun hyvästelen sinut, maalatut huuleni jäävät koskemattomiksi, mutta minä vain pidän huulipunaa taskussa, sillä tiedän että sinulla on hyvin kaunis suu.




Halina Poświatowska, suom. Jussi Rosti 




tiistai 9. lokakuuta 2012

Nobelistien ajatuksia

André Gide
André Gide
 ”On parempi tulla vihatuksi omana itsenään 
  kuin tulla rakastetuksi jonakin, 
  mitä ei ole.”


André Gide, suom. Jussi Rosti 

Wikipedia: André Gide




keskiviikko 1. elokuuta 2012

Monta hiljaisuutta

Beryl Markham

”Hiljaisuutta on monta lajia, ja jokainen niistä merkitsee eri asiaa. On aamun sarastaessa metsään saapuva hiljaisuus, joka on aivan erilainen kuin nukkuvan kaupungin hiljaisuus. Ennen rankkasadetta on hiljaista ja rankkasateen jälkeen on hiljaista, mutta ne eivät ole sama asia. Tyhjyys voi synnyttää hiljaisuuden, pelko voi synnyttää hiljaisuuden, epäilys voi synnyttää hiljaisuuden. On olemassa tietynlaista hiljaisuutta, joka huokuu elottomasta esineestä, vaikkapa tuolista, jossa on hetki sitten istuttu, tai pianosta, jonka koskettimet ovat jo pölyn peitossa, tai mistä tahansa, joka on palvellut ihmistä tämän huviksi tai hyödyksi. Sellainen hiljaisuus pystyy puhumaan. Sen ääni voi olla surumielinen, mutta ei välttämättä. Tuolista on saattanut nousta heleästi naurava lapsi, tai pianolla soitetut sävelet ovat saattaneet olla hilpeän riehakkaita. Millainen tunnelma tai millainen tilanne sitten onkin, sen ominaisluonne voi jäädä elämään sitä seuraavassa hiljaisuudessa. Se on äänetön kaiku.”


Beryl Markham, suom. Jussi Rosti 





torstai 21. kesäkuuta 2012

Näkinkenkä

Zbigniew Herbert
Peilin edessä vanhempien makuuhuoneessa oli vaaleanpunainen näkinkenkä. Minulla oli tapana lähestyä sitä varpaisillani ja painaa se nopealla liikkeellä korvaani vasten. Olisin halunnut saada sen edes kerran kiinni siitä, että se ei humise yksitoikkoisesti kaipuutaan. Olin pieni, mutta tiesin että vaikka rakastaisi jotakuta kovasti, sen toisinaan unohtaa.


Zbigniew Herbert, suom. Jussi Rosti 




perjantai 15. kesäkuuta 2012

Paulo Coelhon ajatuksia

”Eräänä päivänä kun heräät, huomaat, ettei sinulla enää olekaan aikaa tehdä sitä, mistä olet uneksinut. Nyt on oikea hetki. Tee se nyt.”



Paulo Coelhon blogi: http://paulocoelhoblog.com

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Paulo Coelhon ajatuksia

”Kun ihminen löytää oman tiensä, hän tarvitsee tarpeeksi rohkeutta ottaakseen myös harha-askelia. Pettymykset, tappiot ja epätoivo ovat niitä työkaluja, joilla Jumala näyttää tietä.”



Paulo Coelhon blogi: http://paulocoelhoblog.com

lauantai 31. maaliskuuta 2012

Paulo Coelhon ajatuksia

”On eri asia ajatella olevansa oikealla tiellä kuin ajatella, että oma tie olisi ainoa oikea. Meidän ei tulisi koskaan tuomita toisten elämää, sillä jokainen tietää vain omat tuskansa ja uhrauksensa.”



Paulo Coelhon blogi: http://paulocoelhoblog.com

maanantai 19. maaliskuuta 2012

Puunhakkaaja

Zbigniew Herbert
Aamulla metsuri lähtee metsään ja rysäyttää raskaan tammioven perässään kiinni.  Puiden vihreät hiukset nousevat pystyyn kauhusta.  Kuuluu runkojen tukahtunutta vaikerrusta ja oksien kuiva huuto.
Mutta hakkaaja ei tyydy puihin.  Hän jahtaa aurinkoa.  Hän käy sen kimppuun metsänrajassa.  Illalla aivan näköpiirin rajoilla hohtaa haljennut kanto.  Sen päällä lepää jäähtyvä kirves.


Zbigniew Herbert, suom. Jussi Rosti 



sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Sydän

Zbigniew Herbert
Kaikki ihmisen sisäelimet ovat karvattomia ja sileitä.  Karvattomia ovat maksa, suolet ja keuhkot.  Vain sydämessä on karvoja – punertavia, tuuheita, toisinaan hyvinkin pitkiä.  Se on paha juttu.  Sydämen karvat haittaavat verenkiertoa kuin leväkasvusto.  Usein niihin pesiytyy matoja.  Pitää rakastaa todella paljon, jotta voisi nyppiä lähimmäisen sydänkarvoista noita pieniä ja kihiseviä loiseläimiä.


Zbigniew Herbert, suom. Jussi Rosti 



keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Koe

Wisława Szymborska



Alkukuvana ennen varsinaista elokuvaa,
jossa näyttelijät tekivät parhaansa
liikuttaakseen minua, huvittaakseenkin,
näytettiin mielenkiintoinen tieteellinen koe,
jossa oli pää.

Pää
kuului vielä hetki sitten –
nyt se oli leikattu irti,
jokainen näki, ettei sillä ollut vartaloa.
Kaulasta kulkivat letkut koneeseen,
jonka ansiosta veri yhä kiersi.
Pää
pärjäili hyvin.

Vailla kivun tai edes ihmetyksen häivää
pää seurasi katseellaan taskulampun liikettä.
Se höristi korviaan, kun kello soi.
Kostealla kuonollaan se pystyi erottamaan
olkien tuoksun hajuttomasta olemattomuudesta
ja sen nuoleskellessa tuttua makua
kuola valui fysiologian kunniaksi.

Uskollinen koiran pää,
ystävällinen koiran pää,
silitettäessä se sulki silmänsä
uskoen olevansa osa kokonaisuutta,
joka nautiskellen köyristää selkää
ja heiluttaa häntää.

Ajattelin onnea ja kauhistuin.
Koska jos ainoastaan sillä oli merkitystä elämässä,
pää
oli onnellinen.



Wisława Szymborska, suom. Jussi Rosti 


tiistai 28. helmikuuta 2012

Jospa tämä kaikki


Wisława Szymborska


Jospa tämä kaikki
tapahtuukin laboratoriossa?
Yhden lampun alla päivisin
ja miljardin öisin?

Jospa me olemmekin koesukupolvia?
Siirrelläänkö meitä astiasta astiaan,
ravistellaanko koeputkissa,
tutkitaanko silmää tarkemmalla,
otetaanko jokainen lopulta
yksitellen pinsettien päähän?

Jospa onkin toisin:
ettei kukaan puutu mihinkään?
Tapahtuvatko muutokset itsekseen,
suunnitelman mukaan?
Raapiiko piirturin neula verkalleen
ennalta nähtyä siksakkia?

Jospa meissä ei ole vielä havaittu mitään kiintoisaa?
Jospa valvontamonitorit kytketään päälle vain harvoin?
Vain kun puhkeaa sota, ja mieluiten iso sellainen,
kun nähdään joitakin lentoja kokkareen Maa yllä,
tai näyttäviä vaelluksia pisteestä A pisteeseen B?

Jospa onkin päinvastoin:
heitä miellyttävät vain pikkuseikat?
Tuolla pieni tyttö suurella näytöllä
ompelee nappia hihaansa.

Anturit viheltävät,
henkilökunta ryntää paikalle.
Ah millainen olento,
jonka sisällä sykkii pieni sydän!
Miten herttaisen totisena
hän pujottaa lankaa neulansilmään!
Joku huutaa kiihdyksissään:
Kutsukaa heti Pomo,
tulkoon itse katsomaan!




Wisława Szymborska, suom. Jussi Rosti 


maanantai 27. helmikuuta 2012

Matkamuistoja



Wisława Szymborska

Pienten hautojen nurkkaus hautausmaalla.
Me pitkäikäiset ohitamme sen vältellen
kuten rikkaat ohittavat kerjäläisten korttelit.

Tässä lepäävät Zosia, Jacek ja Dominik,
jotka ennen aikojaan vietiin auringolta, kuulta,
vuosien vaihtelulta, pilviltä.

Matkaltaan he ehtivät kerätä vähänlaisesti muistoja.
Maisemankappaleita,
joista juuri ja juuri voi puhua monikossa.
Kourallisen ilmaa, jossa perhonen lensi.
Lusikallisen kitkerää tietoa, miltä maistuu lääke.

Pikkuisia kurittomuuksia,
joista yksi sattui olemaan kohtalokas.
Iloinen juoksu tiellä pallon perässä.
Heikoilla jäillä liukumisen riemu.

Tuo tuolla, ja tuo siinä vieressä, ja reunimmaiset:
ennen kuin he ehtivät ylettyä ovenkahvaan,
purkaa kellon,
rikkoa ensimmäisen ikkunansa.

Małgorzatka, neljä vuotta,
joista kaksi kului makuulla kattoa tuijotellen.

Rafałek: kuukausi jäi puuttumaan viidestä vuodesta,
Zuzialta taas joulunpyhät,
jolloin hengitys höyrystyi pakkasessa.

Entä mitä sitten pitäisi sanoa yhden päivän elämästä,
minuutin, sekunnin:
pimeys ja hehkulampun välähdys ja taas pimeys?

KÓSMOS MAKRÓS
CHRÓNOS PARÁDOKSOS
Vain kiveen hakatussa kreikassa on sille ilmaus.



Wisława Szymborska, suom. Jussi Rosti