 |
| Wisława Szymborska |
Mutta kukas se siinä kapaloissa köllöttää?
Sehän on pikku Adolf, Hitlerien poika!
Isona kenties lakitieteen tohtori?
Tai Wienin oopperan tenori?
Kenen pikku kätönen, kaula, korva, simmukka, nenukki?
Ei tiedä vielä:
painajan, lääkärin, kauppiaan, papin?
Minne nuo söpöt pikku töppöset vievät, minne?
Puutarhaan, kouluun, toimistoon, naimisiin
ehkä pormestarin tyttären kanssa?
Vaavi, enkeli, muru, säihkysilmä,
kun vuosi sitten astuit maailmaan,
ei puuttunut merkkejä taivaalta eikä maasta:
keväinen aurinko, pelargonioita ikkunalaudoilla,
lupaava ennustus ruusunpunaisessa silkkipaperissa,
ja aivan synnytyksen alla äidin enneuni:
kyyhkynen unessa — iloinen uutinen,
sen kiinni saaminen — saapuu kauan varrottu vieras.
Kop, kop, kuka siellä, Adolfin pikku sydänhän se lyö.
Tutti, ruokalappu, riepu, helistin,
poika ja, Luojan kiitos, terve,
vanhempiinsa tullut, on kuin kissa korissa,
kuin vauvat kaikissa perhealbumeissa.
No, eipäs nyt vaan aleta itkeä,
setä tekee valokuvan mustan huivin alla.
Ateljee Klinger, Grabenstrasse, Braunen.
Braunen on pieni mutta moitteeton kaupunki,
luotettavat yhtiöt, kunnon naapurit,
ilmassa leijuu pullan ja suopasaippuan tuoksu.
Ei kuulu koirien ulinaa eikä kohtalon askelia.
Historianopettaja löysää kaulustaan
ja haukottelee vihkojen
ääressä.
Wisława Szymborska, suom. Jussi Rosti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti