Tarsius

Wisława Szymborska

Minä olen tarsius, tarsiuksen poika,

tarsiuksen pojanpoika ja pojanpojanpoika,

pieni eläin, joka koostuu kahdesta pupillista

ja vain välttämättömästä muusta.

Olen kuin ihmeen kaupalla säästynyt jatkokäsittelyltä,

koska en ole maukas,

koska kaulukset tehdään isommista,

koska rauhaseni eivät tuota onnea,

eikä konserteissa tarvita suoliani.

Minä, tarsius,

nökötän elävänä ihmisen sormella.

Hyvää päivää, hyvä herra,

mitä annatte siitä,

ettette joudu ottamaan mitään?

Mitä annatte korvaukseksi jalomielisyydestänne?

Minkä arvoinen olen minä, jota ei voi rahassa mitata,

kun poseeraan teidän hymyänne varten?

Hyvä herra —

armollinen herra —

kukapa tätä todistaisi, jollei olisi eläimiä,

joilla ei ole tappoarvoa?

Te itsekö?

Mutta se, minkä jo itsestänne tiedätte

riittää tähtienväliseen unettomaan yöhön.

Ja vain me harvat, joilta on turkki nylkemättä,

luut kaluamatta, höyhenet kynimättä,

me, joita arvostetaan piikkeinemme, suomuinemme,

sarvinemme, hampainemme ja kaikkine niine hyvineen,

mitä kekseliäs proteiini saa aikaan,

me olemme — hyvä herra — sinun unesi,

joka julistaa sinut hetkeksi syyttömäksi.

Minä olen tarsius, tarsiuksen isä ja isoisä,

pieni eläin, melkein jotenkin puolikas

ja silti kokonaisuus muiden vertainen;

olen niin kevyt, että oksat kohoavat allani

ja ne olisivat vieneet minut taivaaseen jo kauan sitten,

ellei minun kerta toisensa jälkeen

pitäisi vierähtää kivenä heltyneiltä sydämiltä;

minä, tarsius,

tiedän, kuinka tärkeää on olla tarsius.

Wisława Szymborska, suom. Jussi Rosti