Vesi

Wisława Szymborska

Kädelleni putosi sadepisara,

se on vuotanut Gangesista ja Niilistä,

taivaaseen nousseesta hylkeen viiksien kuurasta,

Ysin ja Tyroksen kaupunkien särkyneistä ruukuista.

Etusormeni päässä

Kaspianmeri on avomeri

ja Tyynimeri yhtyy suosiolla Rudawaan,

siihen samaan, joka leijui pilvenä Pariisin yllä

vuonna seitsemänsataakuusikymmentäneljä,

seitsemäntenä toukokuuta kolmelta aamulla.

Suuni ei riitä lausumaan

sinun vaihtelevia nimiäsi, vesi.

Minun pitäisi kutsua sinua kaikilla kielillä,

ääntää kerralla kaikki vokaalit

ja samaan aikaan vaieta — järven vuoksi

joka ei ehtinyt saada minkäänlaista nimeä

ja jota ei ole maan päällä — kuten taivaalla

ei ole tähteä, joka siitä heijastui.

Joku hukkui, joku huusi sinua kuollessaan.

Se tapahtui kauan sitten ja se tapahtui eilen.

Olet sammuttanut koteja, temmannut niitä mukaasi

kuin puita, metsiä kuin kaupunkeja.

Olet ollut kastemaljassa ja kurtisaanin ammeessa.

Suudelmissa, käärinliinoissa.

Olet jyrsinyt kiviä, ruokkinut sateenkaaria.

Ollut  hikeä ja kastetta pyramideilla, syreeneillä.

Kuinka kevyttä tuo onkaan sadepisarassa.

Kuinka herkästi minua koskettaa maailma.

Mitä tahansa milloin tahansa missä tahansa tapahtuikaan,

kaikki se on kirjattu Baabelin veteen.

Wisława Szymborska, suom. Jussi Rosti