 |
| Wisława Szymborska |
Se ei ymmärrä vitseistä mitään,
ei tähdistä, ei silloista,
ei kudonnasta, ei kaivoksista, ei viljelystä,
ei laivanrakennuksesta eikä leivonnasta.
Huomispäivän suunnitelmiimme
se sanoo viimeisen sanan
asian vierestä.
Se ei osaa edes sitä,
mikä sen ammattiin liittyy:
ei kaivaa hautaa,
ei kyhätä arkkua,
ei siivota jälkiään.
Tappojansa tehdessään
se toimii kömpelösti,
vailla rutiinia tai taitoa,
ikään kuin harjoittelisi vasta.
Voitot ovat voittoja,
mutta kuinka monta tappiota,
ohi mennyttä iskua
ja uutta yritystä!
Joskus sen voimat eivät riitä
läimäyttämään kärpästä lennosta.
Monta kertaa toukkakin
voittaa matelukilvan.
Kaikki nuo mukulat, palot,
tuntosarvet, räpylät, ilmaputket,
soidinasut, talviturkit
todistavat sen jääneen jälkeen
verkkaisissa töissään.
Paha tahto ei yksin riitä
ja meidänkin apumme sodissa ja kumouksissa
on toistaiseksi ollut liian vähäinen.
Sydämet sykkivät munissa.
Vauvojen luustot kasvavat.
Siemenet työntävät sirkkalehtiä
ja usein jopa korkeita puita taivaanrantaan.
Joka väittää, että se on kaikkivoipa,
on itse elävä todiste,
ettei se sitä ole.
Sellaista elämää ei ole,
joka edes hetken verran
ei olisi kuolematon.
Kuolema
saapuu aina tuon hetken verran myöhässä.
Turhaan se riuhtoo
näkymättömän oven kahvaa.
Minkä joku on ehtinyt,
sitä ei voi enää peruuttaa.
Wisława Szymborska, suom. Jussi Rosti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti