Syntynyt

Wisława Szymborska

Tuo on siis hänen äitinsä.

Tuo pieni nainen.

Tuo harmaasilmäinen aikaansaaja.

Vene, jossa hän vuosia sitten

lipui rantaan.

Vene, josta hän nousi

maailmaan,

katoavaisuuteen.

Hän on synnyttänyt miehen,

jonka kanssa käyn läpi tulen.

Tuo on siis se nainen, se ainoa,

joka ei valinnut häntä itselleen

valmiina, kokonaisena.

Tuo nainen laittoi hänet

minulle tuttuun nahkaan,

kiinnitti luihin,

jotka ovat minulta kätkössä.

Tuo nainen piti silmällä

noita harmaita silmiä,

joilla hän loi minuun silmäyksen.

Tuo on siis se nainen, hänen alfansa.

Miksi hänet piti näyttää minulle.

Syntynyt.

Hänkin on siis syntynyt.

Syntynyt, kuten kaikki muutkin.

Kuten minä, joka tulen kuolemaan.

Todellisen naisen poika.

Tulokas ruumiin syvyyksistä.

Vaeltaja matkalla omegaan.

Oman poissaolonsa

uhkaama

joka puolelta,

joka hetki.

Ja hänen päänsä

on pää, joka hakkaa seinään,

joka antaa periksi vain jonkin aikaa.

Ja hänen liikkeensä

yrittävät väistää

kaikille lankeavaa tuomiota.

Ymmärrän,

että hän on jo kulkenut puolet matkasta.

Mutta ei hän sitä minulle sanonut,

ei.

— Tuo on minun äitini,

hän vain sanoi.

Wisława Szymborska, suom. Jussi Rosti