 |
| Wisława Szymborska |
Outo tämä planeetta ja outoja sen ihmiset.
He ovat ajan armoilla, mutteivät sitä myönnä.
Heillä on omat tapansa ilmaista vastaväitteensä.
He maalaavat tauluja, kuten esimerkiksi tämän:
Ensi silmäyksellä ei näy mitään erityistä.
Näkyy vettä.
Näkyy toinen ranta.
Näkyy vastavirtaan kipuava ruuhi.
Veden yllä näkyy silta, ja sillalla ihmisiä.
Ihmiset kiirehtivät selvästi askeliaan,
sillä tummasta pilvestä on juuri alkanut sade,
ja se piiskaa heitä terävästi.
Asian ydin on siinä, että sitten ei tapahdu mitään.
Pilvi ei vaihda väriä eikä muotoa.
Sade ei voimistu, ei herkeä.
Ruuhi lipuu liikkumatta.
Ihmiset sillalla rientävät
täsmälleen siinä, missä olivat hetki sitten.
Vaikea jättää kommentoimatta.
Tuo ei ole viaton taulu.
Aika on pysäytetty.
Ajan lait on kielletty.
Ajalta on riistetty vaikutus tapahtumiin.
Aika on häpäisty ja hävitetty.
Kapinallisen ansiosta,
erään Hiroshige Utagawan
(joka muuten, niin kuin pitääkin,
siirtyi jo kauan sitten ajasta ikuisuuteen),
aika kompastui ja kaatui.
Ehkä tämä on vain merkityksetön oikku,
parin galaksin paikallinen kummallisuus,
mutta silti, varmuuden vuoksi,
on syytä lisätä seuraava:
Täällä on ollut hyvän maun mukaista
pitää arvossa tätä taulua,
ihastella sitä ja liikuttua jo sukupolvien ajan.
Joillekin sekään ei riitä.
He kuulevat jopa sateen huminan,
tuntevat viileät pisarat niskassaan ja selässään,
katsovat siltaa ja ihmisiä
kuin näkisivät siellä itsensä,
samassa päättymättömässä riennossa
loputtomalla tiellä, jota voi kulkea ikuisesti,
ja uskovat julkeuksissaan,
että näin todella on.
Wisława Szymborska, suom. Jussi Rosti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti